Hyvän kuvan Sambiasta, LECA-kirkon seurakunnista ja lähetin työstä antaa matkakertomus tammikuun viimeiseltä viikonlopulta. Lähdimme perjantai-aamuna Lusakasta kohti 400 kilometrin päässä Kuparivyöhykkeellä sijaitsevia Chingolan kaupungin ja sitä ympäröivän maaseudun seurakuntia. Matkakumppaninani oli luoteisen alueen pappi Robert Kaumba. Menomatkalle mukaan tuli myös viisi pyhäkoulunopettajien kurssin juuri päättänyttä seurakuntalaista, jotka halusivat kyydin lähemmäs kotiseutujaan. Heidät jätimme Kitwen kaupungin linja-autoasemalle, josta sen päivän ainoa bussi heidän kotiinsa Sambesille oli jo mennyt. Iloisina he jäivät viettämään päivää ja seuraavaa yötä bussiasemalle. Heidän kotimatkansa kestäisi tämän jälkeenkin vielä kaksi päivää.

 

Kitwestä jatkoimme Chingolaan, jossa menimme ensin paikallisen evankelistan ja seurakunnan johtajan kotiin. Tarkoituksemme oli näyttää seurakuntalaisille illalla Luther-elokuva paikallisessa koulussa, joka toimii seurakunnan kokoontumispaikkana. Saimme kuitenkin kuulla, että seurakunnalla oli rästissä yli kuukauden vuokra koulun tiloista ja sen lisäksi sähkön käytöstä pitäisi maksaa noin 20 euroa. Pääsimme kuitenkin kouluun pelkällä sähkön maksamisella, ja seurakunnan sihteerin liitettyä luokkahuoneen seinästä tulevat kaksi johdonpätkää jatkojohtoon, onnistuimme katsomaan elokuvan.

 

Seuraavan päivän aamuna, kun oli tarkoitus viettää ehtoollisjumalanpalvelus, koulun ovet pysyivät kuitenkin tiukasti kiinni, ja pari tuntia aikataulusta myöhässä pidimme lyhyen hartaushetken evankelistan kodin pihalla.

 

Kaupungista mukaamme tuli nuori tyttö muutaman kuukauden ikäisen vauvansa kanssa. Pastori Kaumba kertoi, että hän on 14-vuotias orpo maaseudulta, joka oli tullut kaupunkiin asumaan erään seurakuntalaisen kotiin, mutta häntä oli kohdeltu huonosti ja nyt hän halusi takaisin kotipaikkaansa, vaikka hänellä ei ollut siellä ketään omaisia. Seurakunta pitää hänestä huolta.

 

Matkalla maaseudun seurakuntiin pastori Kaumba osti markkinapaikalta 15 kappaletta 25 kilon maissijauhosäkkiä vietäväksi nälkäapuna seurakuntiin. Edellisen satokauden liiallisten sateitten vuoksi alueella on nälkä, ja Sleyn viime kesänä keräämä hätäapu käytetään nyt maissin ostamiseen ja jakamiseen.

 

Maaseudulla vierailimme kolmessa seurakunnassa. Viimeisessä niistä oli tarkoitus näyttää elokuva, mutta lähin sähkö on seitsemän kilometrin päässä. Seurakunnan sihteerillä on kuitenkin akku ja konvertteri, joilla saa virtaa televisioon ja videolaitteeseen. Akku oli kuitenkin tyhjä. Sihteerin jäädessä ihmettelemään, mistä saisi toisen akun, meidät hälytettiin seurakunnan vanhimman luo, joka oli oksentanut koko päivän ja oli huonossa kunnossa. Rukoilimme hänen puolestaan ja lähdimme viemään lähimpään sairaalaan 7 kilometrin päähän. Kun tulimme takaisin, oli seurakunta juuri tulossa kirkosta. Vara-akun voimalla olivat ehtineet katsoa elokuvasta noin puolet, kuitenkin tärkeimmän osan. Luther oli jo ehtinyt sanoa: ”Tässä seison enkä muuta voi” ennen kuin sähkö loppui.

 

Seuraavana aamuna vietimme ehtoollisjumalanpalvelusta, jossa kastettiin yksi sylivauva, pari teini-ikäistä ja yksi ikäneito, sekä konfirmoitiin 9 seurakuntalaista. Seurakunta kasvaa sähkön puutteesta huolimatta. Jumalanpalvelukseen osallistui myös edellisenä päivänä sairaalaan viety mies. Oksentelu oli kuulemma loppunut, kun rukoilimme hänen puolestaan, ja nyt hän oli kunnossa.

 

Kotimatkalle lähdimme seurakunnan antamat lahjat auton takapäässä: kaksi elävää kanaa. Seuraavana päivänä vartijallamme oli puuhaa auton pesemisessä.